Vielen dank Kind + Jugend!

Kölnissä järjestettiin 19.–22.9.2019 jälleen yhdet maailman isoimmista lasten messuista. Kind + Jugend -messuilla oli kaikkea uusista sovelluksista trendeihin, sisustukseen, menopeleihin ja muihin innovaatioihin. Asioita maan ja taivaan väliltä.

Halleissa oli 1288 eri näytteilleasettajaa 55 eri maasta Euroopasta, Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta kuin Australiasta sekä noin 24.000 vierailijaa 133 maasta.

SULO-tuolin lisäksi osastoillaan Suomea olivat edustamassa LUMO Kids, Lullame, Babyidea sekä  Buubla. Kukin omissa koordinaateissaan. Meidän kulmaosastomme sijaitsi hallissa 11.1.

Jatka lukemista ”Vielen dank Kind + Jugend!”

SAA PIIRTÄÄ!

Taas mennään! Messuille nimittäin. Lapsi-messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa jälleen 12.–14.4.2019 ja meillä on osasto koordinaateissa 6d78. Osaston suunnittelu ja toteutus on käynnissä.

Tukholmaan tyrkytin mukaan vahaliituja, koska ”ne ovat kuule pedagogisesti hyvä valinta”, mutta eih. Silloin ne ”unohtuivat” vallan matkasta. Mutta ei tällä kertaa!

Nyt osaston teemaksi on ihan valittu SAA PIIRTÄÄ!, isoilla kirjaimilla ja myös joskus näin huutomerkillä. KOska aivan liian harvoin saa piirtää.

SULO-tuolin suunnitellut Petteri tietenkin piirtää ja on etenkin 3D-piirrosten kanssa tekemisissä, mutta messuille otetaan steinerkoulun vanhoille kasvateille niin tutut Stockmarin vahaliidut mukaan.

Sillä toden totta, niillä on tullut piirrettyä vuosikausia ja monet piirtämiseen liittyvät muistot heräävät eloon jo niiden tuoksusta.

– Hanna

SULO-lapsi syntyi kuin vahingossa

Jokainen tietää miten hankalaa on keksiä nimeä. Olipa se sitten koiran, bändin, veneen, lapsen tai tuotteen nimi mikä pitäisi synnyttää jostain ja jollakin idealla. Koska jokin The Idea siinä aina pitää olla.

SULO-tuoli on nimetty muotoilija-Petterin isän isän mukaan ja se oli aika selkeää. Ihana pappa, jonka muisto elää nyt arjessa mukana.

Mutta tuotteella pitää olla myös jokin tuotemerkki. Se on hyvin tärkeää. Jääkö se mieleen, tunnistetaanko se kaikkien merkkien joukosta? Kutsutaan sitä sitten logoksi, labeliksi, liikemerkiksi tai miksi ikinä,  sen tulisi olla enemmän kuin ihan mitä sattuu.

Jatka lukemista ”SULO-lapsi syntyi kuin vahingossa”